Punaiset.

Vielä yksi kuva langoista, kun onnistuin ottamaan valoisuusasetukilla leikkimällä kuvan, joka ei lisäkikkailuja kaivannut.

Ja onhan ne nyt nättejä ilman tekosyitäkin.

Viimeistellyt.

No niin, viimein sain kuivat langat hyppysiini ja vyyhdeksi. Olisi ehkä pitänyt kieputtaa langat kokonaan uudestaan, ne ovat aika epäsiistillä vyyhdellä nyt kattilassa pyörimisen jälkeen, mutta iski laiskuus, köh. Ei sillä, että osaisimuutenkaan vielä kovin hypin kiepauttaa valmiiksi vyyhdeksi lankoja. Pitää selkeästi värjäillä enemmän, että oppii!

Vihreä lanka on Tuilta syysvaihdossa saatu, enkä nyt tietenkään muista mitä se oli. Joku haperoinen aivosoluni yrittää väittää sen olevan chunky baby alpacaa, mutten luota siihen. Väri on ihan jees, ehkä vähän Liiankin vihreä, mutta katsotaan jos se löytäisi joskus muotonsa valmiina työnä tai päätyyuudestaan värjättäväksi.

Tässä kuvassa punaisten lankojen väri on jopa melkein oikeakin, ehkä tuosta ensimmäisestä Novitan Nalle-langasta puuttuu se kirsikkamainen syänpunaisuus, joka siinä luonnossa on, kamera eikä talvipäivän aurinko olleet kovin yhteistyöhaluisia eikä Photarillakaan oikea sävy löytynyt täysin. Kaksi taaempaa punaista ovat yarnundyedin merinoa, molemmat DK-vahvuista.

Etummaiseen violettiin olen todella tyytyväinen ja värikin on kuvassa lähes oikea. Yarnundyedilta sekin, joskin taaempaan eroavana se on sukkalankavahvuista. Taaempi oli värjäyskattilasta toista kertaa, eikä ensimmäisellä värjäyskerralla syntyneet laikut kadonneet. Ehkä nekin asettuvat kivasti valmiissa neuleessa sitten.

Siinä vielä koko kasa!

Sain myös viimein täysin valmiiksi vauvan tilkkupeitonkin, toivottavasti huomasin myös kaikki päättelemättömät langanpäätkin, vaikka näkeehän sen sitten kun yksikin lähtee purkaantumaan.

Peiton toiselle puolelle ompelin käsin violetin pörrökankaan jahka ensin tovin pähkäilin sen ja turkoosin mikrofleecen välillä. Peitto on hirmu lämmin, vähän aikaa kun pitelin sitä sylissänikin, tunsin kuinka se lämmitti. Jos ei tänä talvena ehditä käyttää muuta kuin makoilualustana, ensi talvena on varmaan hyvä lämmike rattailla liikkuessa.

Touhupäivä.

 

Tänään iski joku ihme superenergia, vaikka valvoinkin viime yönä myöhään. Mies tosin antoi mulle muutaman tunnin lisäunta aamusta viihdyttämällä pikkuneitiä, joten ei päässyt kertymään univelkojakaan.

Kesken siinä ruoanlaiton, vaikka riskinä olikin värikkäät sämpylät tai etikanmakuiset lihapullat, päätin alkaa värjäillä lankoja. Värjäämättömiä lankoja ei vain ollut enää kuin muutama hassu kerä, sekä muutama aiemmin värjätty pikaista pelastusta kaipaava. No, langat vyyhdelle ja mietintämyssy päähän.

Tähän asti olen tosiaan vaan kokeillut lankojan värjäämistä Koo-Aideilla, mikä nyt näin jälkeenpäin sanottuna kun tietää toisestakin tavasta, tuntuu tarpeettoman vaivalloiselta kun värimäärät ovat ihan erilaiset jauheessa ja valmiissa väritöhnässä.

Nyt olenkin jo jonkin aikaa mietitnyt, sopisivatko kaappeihin ylimääräisiksi jääneet pastavärit langanvärjäystarkoitukseen, ja kun en keksinyt yhtään syytä miksi ei, päätin taas unohtaa jahkailut ja kokeilla. Kaivoin siis taas pitkästä aikaa värjäyskattilan ja kipot esiin, sekä ison pullon etikkaa.

Tässä huonohko kuva lopputuloksesta, otan parempia kuvia jahka ovat kuivuneet ja pääsen auringonvaloon ja samalla erittelen mitä mikäkin on.

Eikä tullut sämpylöistäkään värikkäitä, jee!

Lihapulla vuoasta tulikin ihan hyvänkokoinen ja se jopa onnistui, vaikka teinkin täysin eri tavalla kuin aiemmin. Yleensä teen pannulla, mutta kun miehen kanssa ollaan niin suuriruokaisia, ei paistinpannulla tee kuin yhden illan suoat ja halusin tehdä kerralla parin päivän ruoat.

Nyt sohvalle levittämään takapuolta ❤

Ostettua, tehtyä ja värjättyä.

Posti päästi minut viimein tuskistani tänään, kun miehen kännykkään saapui kauan odotettu viesti, että uusi kameramme on noudettavissa. Olen siis täten ihanaisen Nikonin Coolpix L120:n omistaja. Kotona kamera päätyi heti näppeihini ja siitähän kärsivät sitten elukat, että koko talo. En sentään ajatellut julkaista niitä lukuisia satunnaisräpsyjä pitkin kämppää, mutta eläinkuvia ei voi koskaan olla liikaa. Kuviin pääsivät tällä kertaa vain kaksoset Gemma & Gastor ja kissat Niilo ja Risto. Kamerasta en voi sanoa kuin, että oikea hankinta. Sain juuri kaiken sen mitä voisin haluta järkkäriltä maksamatta itseäni kipeäksi turhaan – järkkäri jäisi minun taidoillani ja tarpeillani turhaksi leluksi.

 Yläkerrasta on tullut pitkästä aikaa taas miellyttävä paikka, kun sen kimpussa on jaksanut touhuta siivoillen ja järkkäillen. Moni tavara hakee vielä paikkaansa ja on parikin paikkaa käymättä läpi, mutta nyt täällä viettää mielellään taas enemmän aikaakin.

Kyllä, se on Rakas.

Eilen tuli värjäiltyä lankojakin ja olen oikein tyytyväinen ensikokeiluuni. Ihan suoraan sanottunahan punaisesta tuli laikukas ja lilan kokeilusta jotain aivan karmeaa, mutta vihreä ja oranssi ovat jo kelpoja yksilöitä. Tuossa välissä tajusin virheenikin ja värjäysjälki parani kun lisäsin värin veteen ennen lankoja. Yllättäen tarttui tasaisemmin! Vähän haljuiksi nuo värit silti jäivät, joten laitoinkin samantien tilaukseen lisää Kool-Aid pusseja ja tällä kertaa isomman satsin. Jos ne tulevat huomenna, käyn merinovillaisten sukkalankojen kimppuun ja yritän myös pelastaa tuon karmean lilan – kenties paljolla punaisella?

 

 Mies oli kultainen ja lähti viemään minua Pispalaan ompeluliikkeeseen, koska tarvitsin nepparipihdit. Tuli sitten samalla ostettua koko salkullinen, koska mukana tuli kaikki mitä nyt alkuunsa voikaan tarvita.

Tämän päivän tuotoksiani on ensimmäinen nepparikokeiluni, Tilda-kirjan ohjeiden mukaan valmistettu pikkupussukka, sekä netistä penkomieni vinkkien mukaan tehty uusi neulatyyny. Oli sopivasti pieni tilkku limenvihreää pehmoista puuvillavelouria ja kyllästyneenä tiputtelemaan nuppineularasiaani, ompelin moisen. Pussukka oli ihan onnistunut testikappale ja meni jopa käyttöön – laitoin sinne kaikki vauvan pikkutarvikkeet, kynsisakset, pikkuniistäjän, harjan, tutit, jne.

Vieläkin tekisi mieli touhuta vaan, vaikka selkää jomottaa välillä ihan jumalattomasti. On vaan niin paljon energiaa ja kun vauvakin valvottaa milloin potkimalla, milloin roikkumalla napanuorassaan, olen valvonut monena yönä nyt aamun pikkutunneille asti. Ikävä kyllä en ole silti monenaakaan yönä nukkunut kovin myöhään, ja se alkaa jo vähän tuntua. Jos sitä kaivaisi esiin jonkun kivan neuleen ja istuisi loppuillan katsomassa Castlea.